16.4.2005 TSAU:n
kisat. Tuomarina Bob Griffin. Tultiin
paikalle just ja just ajoissa (radat oli etuajassa). Rata tuntui suhtkoht
helpolta. Kun oltiin lähdössä radalle niin Frida ei
(tietenkään...) voinut kiinnostua pallosta ja alku rata
menikin ihan löntystelyksi. Vauhti saatiin päälle neljännellä
esteellä ja sitten mentiin. Kaksi viimeistä estettä
taas löntysteltiin, enkä odottanut paljoa. kun päästiin
maaliin. Tulos oli kuitenkin nolla ja ihanneaika alittui -1.46. Tavallaan
en olisi halunnut, että Frida olisi noussut kolmosiin noin huonolla
radalla, mutta toisin kävi :). Frida sijoittui 3. ja sai sertin.
Ens viikonloppuna sitten ATT:n kisat ja kolmosluokka! JES!
Fridan taival
kolmosiin ei ollut tollerihistorian nopein, mutta hyvältä
se silti tuntui. Yhteensä tarvittiin 25 kisaa ensimmäisestä
startista eiliseen. Esimmäinen virallinen startti oli 25.5.2003
eli aikaa kesti melkein tasan kaksi vuotta. Ensimmäinen nollatulos
saatiin kymmenen kuukautta ja kahdeksantoista kisaa sitten. Kakkosissa
vaadittiin yhteensä 15 lähtöä. Kypsyyttä
on uran myötä tullut sekä koiralle että ohjaajalle,
mutta suurkiitos onnistumisesta kuuluu ohjaajallemme Arja Heinoselle.
|
 |
| Kuvassa
kisassa ykkösiksi tulleet bordercollie Niki ja ohjaaja Päivi Immonen,
kakkoset x-rotu Kostja sekä Sanna Korkeasalo-Ärölä,
me ja tietenkin tuomari Bob Griffin. |
10.4.2005
Perustreenit Frida meni taas tosi hyvin. Harjoiteltiin mutkia
ja Frida meni ne tosi hyvin. Mentiin yks helppo nopea rata ja se menikin
Fridan kanssa tosi hyvin ja tosi nopeeta. Frida oli ihan tampio. Se
haukkui kahdelle eri koiralle aina, kun ne olivat radalla, ja tietty
Fannille kans. Arja joutu pitää siitä kiinni, että
Fanni sai mennä rauhassa. Noh, namilla Fridan hiljaseks saa ;)
|
4.4.2005
Perustreenit Frida meni tänään taas tosi hyvin
ja sain sen menemään yhden vaikean keppikulmankin hyvin!
Se meni tosi lujaakin. Ikävä juttu on, että Frida haukkui
monille koirille, kun ne oli radalla. Häntä heilui, mutta
karmea louskutus ja reuhdonta... Noh. Toivottavasti radat menevät
yhtä hyvin parin viikon päästä TSAUn kisoissa.
|
27.-28.3.2005
ATT:N PÄÄSIÄISKISAT. Tuomareina Kari Jalonen ja Anne
Savioja.
Ekasta radasta ei ole paljon kerrottavaa. Frida haahoili vähän
joka välissä ja kepeille vienti meni piiitkäksi. Tuloksena
5 ja +7,31.. Jee... Toka rata meni sitten paljon paremmin: Nolla tuli,
mutta sijoituttiin vasta 6. Aikaa tuli kuitenkin vain -2.26. Vaikka
rata oli puhdas nolla, Fridan ohjaus tuntui takkuiselta ja maaliin
tullessa en edes odottanut palkintopalli paikkaa... Hyvin nukutun
yön jälkeen tultiinkin sitten ottamaan voitto. Harmillinen
5 tuli matkan varrella, mutta... Aika oli tiukka ja se alitettiin
jopa -1.48 ja kieltoon meni aikaa (videolta katsottuna n.) 2 sekunttia.
Hyvä viikonloppu, molempien koirien tuloksiin voidaan olla tyytyväisiä,
sillä hyllyjä tuli tänään todella paljon
kaikissa luokissa.!
|
21.3.2005
Kisatreenit. Frida ei kiinnostunut pallosta ollenkaan aluksi ja
siltä se rata vähän näyttikin: Ennenkuin päästiin
radalle Frida lähti haahoilemaan lähtölinjan yli. Radalle
kuitenkin päästiin ja alku lähti ihan hyvin, maasta jäätiin
tosin haistelemaan jotain hyvää hajua ja käytiin yhden
hypyn väärällä puolella ennenkuin päästiin
jatkamaan. Mentiin ihan hyvin vähän matkaa, kunnes -- Frida
näki Arjan!! Frida rakastaa Arjaa yli kaiken (Noh.. Ruuan ja uimisen
ja monien muitten ihmisten ja Fannin ja... jälkeen) Ja Arjaahan
piti käydä moikkaamassa, kun se oli meitä tullut tuomaroimaan...
Taas pätkä hyvin. Kepeille lähetys onnistui... Lopussa
haahoiltiin vielä hetki ja jes! Päästiin maalin noin
30 sekunnin yliajalla... Vau.
|
14.3.2005
Perustreenit Harjoiteltiin nopeita ratoja, mutta Frida ei mennyt
kovin nopeaa... (tai siis meni, mutta pääsee se lujempaakin)
Harjoiteltiin myös pöytää niin, että laitettiin
nami pöydälle ja radan päätteeksi oli pitkän
loppusuoran päässä pöytä ja koira lähetettiin
sinne. Frida tykkäsi tästä järjestelystä,
eikä meinannut lähteä pöydältä ollenkaan
pois vaan tuijotti hypnotisoivasti Arjaa ja yritti saada sitä
antamaan loput namit... ;) Pakkasta oli loppuajasta jo - 13 ja Fanni
parka paleli odotellessaan, kun unohdin ottaa sille takin.
|
7.3. 2005
Perustreenit Harjoiteltiin pitkää rataa useissa pätkissä.
Mukana oli vaikea keppikulma ja paljon vaikeita mutkia. Paikalla oli
vaan kaksi muuta koiraa meidän lisäksi. Kokeiltiin Fridan
kanssa yhtä hyppyä jo Fannin harkkojen aikana, mutta se
sättäs vaan omiaan. Pistin sen mitään sanomatta
seinään ja lähdin pois. Se sai siitä hyvin virtaa
koko loppu ajaksi, ja oli niin järkyttyneen näkönen
että! Ekan radan Frida meni tosi nopeeta, liinakin nopeeta, kun
se ei ehtiny ottamaan kontakteja eikä mitään ja tippui
kaksi kertaa keinultakin, mutta loppuharjoitukset menivät upeasti.
5.3.2005
TSAUn kisat (viime kerralla pakkasraja ylittyi
harkoissa, eikä niitä siis pidetty...) . Frida lähti
hyvin radalle ja vaikka radalla oli pitkästä aikaa pöytä,
Frida suoritti sen hyvin. Kepeille mentäessä Frida näki
- tuomarin! Oi ihanaa, uusi tuomari jota ei oltu koskaan aikaisemmin
nähty. Sitähän oli käytävä moikkaamassa.
Tuloksena kielto, toinen ja kolmas. Kepit meni heti sen jälkeen
kuin unelma ja koko rata täysin virheettömästi ja hienosti.
Videolta katottuna, jos tota keppi sotkua ei olisi ollu, ois tullu
jo - 5 sekunttia ja lisää oltais helposti nipistetty. Sillä
ois ollu jo kolmen parhaan joukossa. Mutta vaan JOS.
|
27.2.2005 ATT:n
viralliset. Tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen. Rata oli
osittain paha ja aika sitäkin tiukempi. Ennen starttia käytiin
kävelemässä Fridan kanssa pihalla, mutta se kävi
niin kuumana, ettei voitu ottaa palloa radalle... Frida hoiti alun
takaaleikkauksen ja vaikeen keppikulman hyvin, mutta sitten tuli yksi
kielto hypyltä, kun Frida jäi haistelemaan jotain omaansa...
Loppujen lopuksi Frida sai 5 virhepistettä ja 5.73 sekunttia
yliaikaa. Kukaan ei saanut siltä radalta 0, eikä kukaan
alittanut aikaa, joten Frida oli 4. Osallistujia oli 15, joista 9
sai hyllyn. Kertoo ehkä jotain vaikeustasosta.
|
21.2.2005
Frida meni tänään tosi hyvin!! Taisi olla Kariniemen
kalkkunasnacksien ansiota ;) Harjoiteltiin kepeille lähetystä
ja Fridalla kepit on tällä hetkellä yksi sen vahvimpia
esteitä... Harjoiteltiin kahdestaan myös kepeillä takaaleikkausta
ja sekin onnistui hyvin! Hyvä päivä, toivottavasti
Fridan hyvä tuuli jatkuu viikonlopun kisoihin.
|
14.2.2005
Frida jatkoi jo tutuksi tullutta laiskaa löntystelyään.
Nyt siihen kuitenkin sai jo ajoittain vauhtia ja välillä
sen kanssa voi jo juosta. Ainolla oli tietysti taas mukana paremmat
namit ja niiden ja tassukoirankeksien avulla Frida saatiin jo kohtuulliseen
vauhtiin. Harjoiteltiin hypyn "väärältä puolelta"
hyppäämistä.
|
7.2.2005
Harjoitukset. Frida meni harkoissakin ihan hyvin. Radat olivat
aika vaikeita, mutta Frida suoritti ne suhteellisen hyvin. Viimeisellä
radalla se tosin hidasteli ja rata "juostiinkin" sitten
monta kertaa peräkkäin ennenkuin saatiin tyydyttävä
lopputulos... mutta. Tästä se toivottavasti lähtee
paranemaan ja ehkä ens kerralla taas mennään yhtä
hyvin kuin ennen joulua! Täytyy kuitenkin miettiä niitä
ens kisoja vielä.....
6.2.2005 TSAU:n
rusettikisat. Rata oli kolmosluokan, mutta ei hirveän vaikea.
Frida lähti radalle taas jo tutuksi tulleella rauhallisella tahdilla.
Hylly tuli vähän ajan päästä, kun se huomasi
puomin, mutta siitä eteenpäin se paransi jo tahtia ja maaliin
tultiin jo juosten! Kontaktin se otti upeesti :)
|
31.1.2005
Frida ei taaskaan oikein suostunut tekemään mitään!
Johtui varmaan siitä, että meillä oli lihapullia mukana
ja Frida olisi halunnut vaan keskittyä niihin ;( Sitä ei
kiinnostanut edes tennispallo!! Harjoiteltiin paljon erilaisia ratoja
(takaaleikkauksia, keppikulmia ym..) eikä Frida edes suostunut
tekemään takaaleikkausta, joka on sen parhaita liikkeitä.
Ensi kerralla paremmin! (Toivottavasti...)
|
24.1.2005 Vuoden
ekat harkat. Frida oli ihan into piukassa kun tultiin hallille,
eikä se meinannut jaksaa millään odottaa koko Fannin
harkkoja ja välillä pitikin käydä kepeillä
ja A:lla... Frida meni ekan ja vielä tokankin radan ihan hyvin,
mutta viimeinen rata oli hirveä! Frida ei suostunut hyppimään
ja Arjan piti antaa aina nami parin esteen jälkeen ja parin esteen
jälkeen namia piti antaa Ainon. Harjoiteltiin leikkauksia ja
valssausta, sama rata mentiin monta kertaa ympäri. Pikku hiljaa
Frida sai vireen takaisin ja meni pari kierrosta ilman nameja....
Toivottavasti vain just olleen juoksun aiheuttama hetkellinen mielihäiriö....
|
6.12.2004 ATT:n
viralliset. Eka rata lähti hyvin käyntiin ja oli hyvä
nolla alla. Saatiin viimeinen vaikea kulma tehtyä ja lähettiin
loppusuoralle ja - Frida meni väärälle esteelle. Argh!
:( Toka rata oli aika paha. Frida hidasteli aika paljon, ja keinulta
se otti kontaktin, mutta hyppäsi kuitenkinliian aikaisin pois,
5 virhettä, putkelle mennessä se huomasi Arjan (meidän
kouluttaja) ja lähti onnellisena sinne, jossain kohtaa tuli vielä
yksi virhe, eli 15 ja plus aikaakin mahtavat 4 sekunttia. Frida oikein
ylitti itsensä. Onnellisena, kuitenkin, siitä, että
molemmilla radoilla kepit meni upeesti!! Tulokset tulossivulle täydennetään
sitten, kun ne ilmestyvät nettiin.
|
4.12.2004
Käytiin eilen harjoittelemassa hallilla kolmestaan (siis minä,
Frida ja Fanni, joka ei ole päässyt virallisiin harkkoihin
moneen viikkoon). Frida meni ihan ok vaikkei kepit oikein onnistunutkaan.
Tänään sitten oli TSAU:n viralliset kisat. Frida
meni ihan hyvin, mutta ekalla radalla oli monta läheltä
piti tilannetta. Kerran Frida juoksi melkein hypylle, joka oli ihan
putken vieressä. Onneksi se ei hypännyt, mutta kielto kuitenkin
tuli. Monet sanoivat myöhemmin, että se oli todella tulkinnan
varainen juttu. 5 virhepistettä siltä radalta ja sijoitus
taisi olla 4 tai 5. Ali-aikaa tuli -3.6 Toka rata meni hieman heikommin,
5 virhepistettä tuli siltäkin (taas kielto) mutta vain -1
sekunttia aliaikaa, joten rata oli aika hidas, kolmen parhaan joukkoon
ei olisi tuolla ajalla ollut asiaa edes nollatuloksella. Kaikenkaikkiaan
kuitenkin ihan hyvä päivä.
|
22.11.2004
AT:lla oli Pete Huotarin vetämä kurssi viime viikonloppuna.
Me emme päässeet osallistumaan siihen, sillä kurssi
oli tarkoitettu ainoastaaan kolmosluokan aktiiveille ja SM valmennettaville,
mutta tänään pääsimme kokeilemaan kurssilla
mentyjä ratoja. Frida meni ekan radan ihan hyvin ja tokan radan
tosi hyvin! Kepit meni myös taas tosi hyvin. Harjoiteltiin kahdestaan
keppien takaaleikkausta, mutta se on vielä aika vaikeaa. Fannikin
tuli lopuksi hallille, kun iskä tuli hakemaan meitä Fannin
kanssa. Fanni oli ihan intsinä päästessään
tuttuun paikkaan ja juoksi ympäri hallia. Lopuksi se meni kepit
tosi hyvin ja nopeesti :)
|
8.11.2004
Harjoiteltiin keppejä aika paljon. Frida haki jokakerta keppikulman
tosi hyvin ja itsenäisesti :) Aino toi uuden pentunsa pyreneittenpaimenkoira
Tatun hallille tutustumaan jokskuks aikaa ja Frida meni pennusta ihan
sekaisin. Se rakastaa pentuja ja kun sitä ei muutoin päästetty
katsomaan Tatua, niin se karkaili radalla ollessaan koko ajan Tatun
luo. Loppuajan se menikin sitten ihan hyvin, kun pentu oli lähtenyt
kotiinsa.
|
6.11.2004
TSAUn viralliset.
Frida kävi pikkusen ylikierroksilla, mutta ennen kisaa käytiin
kävelemässä ja harjoittelemassa TSAUn uuden hallin
pihalla. Fridalla oli hirveä hinku radalle ja se meinasi lähteä
liikkeelle heti kun pääsi irti. Piti karjasta, että
se pysyi paikalla ;( Frida meni kuitenin koko radan hyvin. Kepeiltä
meinasi tulla virhe, Frida oli jo puoliksi liian kaukana, mutta kääntyikin
viime hetkellä ja "runttasi" itsensä siitä
ekasta keppivälistä läpi. Nolla tuli ja ykkösinä
oltiin, joten saatiin sitten toinen kuma kakkosista:D Me taidetaankin
alkaa käymään pelkästään Anders Virtasen
tuomaroimilla radoilla ;) Voidaan olla aika tyytyväisiä
suoritukseemme, sillä luokassa oli kaksikymmentä lähtöä
ja vain kaksi puhdasta nollaa. Lisäksi Fridan aika oli lähdön
toiseksi nopein.
|
1.11.2004
Purettiin Fridan paineita ja harjoiteltiin keppejä, kun se ei
meinannut pysyä hiljaa Fannin harkoissa. (Frida siis joutuu aina
odottamaan kiltisti puolitoistatuntia Fannin harjoituksia katsellen
ja sehän ei aina meidän tättäräälle
sovi! Tällä kertaa siis harjoittelin uutamia kertoja Fridan
kanssa Fannin ratojen välissä) Frida meni taas ihan hyvin.
Harjoiteltiin kontakteja, keppejä, takaaleikkausta ym. Frida
meni aika tarkasti, mutta välillä hitaasti, noh. Toivottavasti
se menee TSAUn kisoissa lauantaina paremmin.
|
25.10.2004
Kisatreenit. Mentiin mölliradalle harjoittelemaan kontakteja.
Frida otti kyllä kontaktit hyvin , mutta otettiin joka kontaktieste
harjoituksen vuoksi uudestaan (eli jokaselta hylly (eli +10 vp) ja
tulos oli jotain 20 tai 25? Muuten Frida meni ihan nopeasti ja hyvin.
Avoimen radan se meni myös ihan hyvin, harjoiteltiin sielläkin
kontakteja, eli palkkasin sen joka kontaktilla. Frida jäi sinne
alas kiltisti odottamaan, kun mulla oli kalkkunapullaa.. XD Tuloksena
oli yksi kontaktivirhe ylösmenolta ja kaksi kieltoa, en kylläkään
enää muista, että mistä ne tulivat :(
24.10.2004
ATT Cup II Tuomarina Ismo Teivainen. Olin töissä
tsupparina ja tulostaulun virhepainikkeissa (IIKS jännitti, mutta
hyvin se meni;). Frida meni ihan ok hyvin alkuradan, mutta kepeille
mennessä se otti kaksi kieltoa (argh.) ja meni putken ohi sen
verran että tuloksena oli hylly.... Noh. Se meni muuten ihan
ok. Hyllystä seurauksena päästäänkin sitten
marraskuun lopun tolympialaisiin, koska Cupissa ei enää
ole mahdollista pärjätä.
|
18.10.2004
Harjoiteltiin takaaleikkausta, lähetystä ja käännöksiä.
Frida meni koko ajan ihan hyvin. Takaaleikkaukset meni erinomaisesti.
Harjoiteltiin keppejä vapaa-ajalla ja nekin meni tosi hyvin.
Frida haki aina oikean välin. Ulkona ei paljoa käyty kun
koko ajan satoi :(
17.10.2004
Viralliset Tampereella ja Tollerimestis. Frida kävi koko päivän
ihan hirveen kuumana, eikä ylikierroksia saatu pois radalle mennessä
vaikka yritettiin mitä (aapaana juoksemista, Toko seurausta,
lepäilyä, hierontaa, ym.ym.ym.) Frida juoksikin innoissaan
heti parin esteen jälkeen puomille vaikka mä en ollut siellä
päinkään. Tuloksen siis hylky. Loppu rata otettiin
hitaasti harjoittelemalla ja mä sain lähetettyä Fridaa
irtaalleen vaikka kuinka paljon :).Välillä nukuttiin autossa
ja käytiin lenkillä. Tollerimestis rata vedettiin nollana
läpi, mutta se meni älyttömän hitaasti! Tuli 5
sekuntia yliaikaa. Loppu sijoituksena oli 7.
|
11.10.2004
Frida meni ihan ok. Välillä se ei mennyt ollenkaan ja välillä
se meni tosi hyvin. Harjoteltiin kontaktia aika tarkkaan. Frida tajusi
jo vähän ideasta, että pallon saa vain jos jää
kontaktille istumaan. Harjoteltiin erilaisia mutkia. Toivottavasti
se menis viikonlopun tolleri mestaruudessa paremmin!
4.10.2004
Jäi kirjoittamatta, kun viikolla oli niin paljon kokeita...
|
3.10.2004
ATT
VIRALLISET KISAT
edelleen. Frida lähti ihan hyvin radalle, mutta otti taas vaihteeksi
kepeiltä kiellon, juosten vasta toiseen väliin. Mä
annoin sille kyllä mielestäni riittävästi tilaa,
mutta... Tuloksena 5 virhepistettä ja -3.94, jolla oltiin 4.
Jos mä vaan olisin ottanu ne kepit tarkemmin....
2.10.2004
ATT VIRALLISET KISAT. Startattiin ekaa kertaa kakkosissa. Päivän
ensimmäinen rata Fridalla meni aika huonosti ja tuloksena oli
hylly. Frida kävi radalla niin ylikierroksilla, että vaikka
putki oli siinä vieressä, Frida juoksi kauempana olevaan
(n.3 m päässä sijaitsevaan) putkeen ja muutenkin se
sähläsi kaikkea. Ensimmäisen kisan jälkeen Frida
vietiin autoon nukkumaan ja siellä se kuulemma kuorsasi kovaa.
Kerättiin kunnolla voimia toiseen kisaan ja nyt Frida menikin
t o d e l l a .hyvin. Mä otin radan
varman päälle, enkä vieny liian lujaa ja niinpä
nolla tuli :) Se olikin ainoa nolla sillä radalla ja me voitettiin
se ja saatiin ensimmäinen nolla kakkosista :D Hyvä loppu
päivälle!
|
27.9.2004
HARKAT. Harjoiteltiin kaikkea sekalaista, ATT CUP avoimen radan
alkua (joka tänään sujui loistavasti) jotain keppikulmia
ym. Fridan motivaatio tuntui jääneen autoon ja tekemisestä
ei oikein tullut mitään. Meni se kohtuullisesti, mutta välillä
tuli "No en varmaa tee!" -kohtia....
26.9.2004
ATT CUP Tuomarina Pekka Käär. Radan alku näytti
vaikealta. Hyppy ja suoraan sen edessä pituus - 90 asteen kulmassa!
Frida kaatoi osan paloista -> vitonen, ja kun Frida tuli putkelta,
se huomasi äidin (joka oli ratatyöntekijänä) ja
meinasi lähteä katsomaan. Mutkat meni aika pitkiksi ja aikaa
tuli + 2.69, jolla Frida oli 7. Ja sai 4 ATT CUP pistettä.
24.9.2004
KISATREENIT Mentiin sekä mölli- että avoimenradalle
harjoittelemaan. Frida meni ihan hyvin mölliradan, aikavihettä
oli 8.7 ja vähemmänkin olisi saatu, mutta kun tuomari selitti
jotain ratatyöntekijöille samaan aikaan ja jäin sitä
sitten katsomaan, että selittikö se mulle... 0 rata, siis.
Avoimen rata meni vähän huonommin, kun Frida kävi ylikierroksilla,
koska se oli joutunut istumaan omasta mielestään pitkään
seinässä kiinni (tai siis taluttimessa, joka oli seinässä
kiini ;-) ja odottamaan vuoroaan (sehän ei Fridalle sovi!). Frida
pudotti ekan hypyn ja meni keppeihin vasta toisesta välistä...
10 virhepistetä, mutta aika-alitusta kuitenkin 7 sekkaa.
20.9.2004
HARKAT Frida ei päässyt harkkoihin, koska ei olisi
ollut kyytiä kotiin :-(, kun sekä iskä että äiti
olivat töissä.
|
13.9.2004
Frida ja Fanni vaihtoivat nyt ryhmiä. Frida on siis edelleen Arjan
koulutettavana, mutta kakkosluokan ryhmässä. (Siis Fanni oli
aikaisemmin samaan aikaa olevassa mölli ryhmässä ja on
nyt Fridan entisessä ryhmässä.) Fridan kanssa harjoiteltiin
käännöksiä. Siis siten, ettei tule pitkiä kaarroksia.
Frida oli katsonut 1,5 tuntia Fannin menoa ja se oli jo intopiukassa
menossa omille radoilleen. Frida meni ihan hyvin, ohjaaja vaan ei aina
ehtinyt joka paikkaan tai oli koiran tiellä hankalassa keppikulmassa.
Harjoiteltiin kontakteja niin, että pallo viedään kontaktipinnalle
ja Fridan täytyy pysähtyä sinne, ennenkuin annetaan lupa
tulla pois.
12.9.2004
Syysrieha Halikossa. Sää oli vaihteleva: aurinkoa
ja vettä. Frida ei osallistunut mätsäriin, mutta agilityssä
käytiin. Rata oli täynnä pommeja. Frida sortui yhteen
ja hyppäsi väärinpäin. Aikakin oli vain 4,5 sekunttia
alitusta, eli rata ei ollut Fridan parhaimmistoa. Makkaran syöntikisassa
Frida nolasi itsensä: Eka aika oli 16 sekunttia ja toinen 13!
Se vierasti niitä laattoja, joilta piti syödä ja söi
hitaammin kuin ikinä. Nuorten SMissäkin se söin koirankeksejä
kourusta alle 5 sekunnin... Tätä täytyy alkaa harjoitella
;)
|
6.9.2004
Frida meni ekan radan tosi hyvin. Toka ja kolmas rata ei menneet niin
hyvin, kun seka ohjaaja että koira sähläsivät
jotain omaa. Kohtuullisen hyvin harjoitukset kuitenkin menivät.
Harjoiteltiin erilaisia mutkia ja putken "väärään"
päähän menoa. Frida löysi viime kerralla hallin
vierestä kivan lätäkön, jossa voi kastella itsensä
ja tälläkin kerralla se yritti sinne koko ajan ;(
|
30.8.2004
Harjoitukset pitkästä aikaa. Frida oli ihan intopiukassa,
kun se pääsi hallille. Ei tehty mitään ihmeellistä.
Otettiin kontakteja ja tehtiin erilaisia ratoja. Frida meni ihan ok.
Se meni nopeasti, mutta se ei kuunnellut niin hyvin kuin ylensä
ja pari kertaa (kun ohjasin väärin) se jäi katsomaan
sen näkösenä, että "Tänne on oikeesti
ihan turha tulla, jos sä et kerta mitään osaa..."
|
14.8.2004
TSAUn viralliset kisat. Aamulla lähdettiin TSAUn kentälle
taskussa uusi koirien suosikki: kuivattu maksa. Fridan eka rata oli
suht helppo, vaikka aika olikin suht tiukka. Frida lähti tosi
hyvin ja vauhti piti loppuun asti. Fridalle toka nolla!!! Sillä
sijottui 4. Hyvällä mielellä odoteltiin seuraavaa rataa
ja iskä lupasi ostaa Fridalle makkaran jos se saa toisen nollan
:). Frida piti tämän mielessä toisella radalla ja yllätys
yllätys - otti kolmannen nollan!!!! Frida nousi kakkosiin!!!!
Se nolla olikin ainoa siltä radalta ja Frida sijottui ykköseksi
ajalla -12.74. Palkintoina pussi ruokaa, nameja, ykkösruusuke
ja pokaali sekä sertifikaatti ..-,ja Fridakin sai sen makkaran...
|
9.8.2004
Tauon jälkeen taas omat harkat. Fannikin oli mukana, ja se sai
harjoitellakin. Otettiin eilistä möllirataa vähän
vaikeutettuna, kellon ja virheiden kanssa. Frida otti eka kerralla
0 ja nopean ajan, toka yrittämällä aika parani 3 sekunnilla
(jotain 29 sek. piitkällä radalla) ja edelleen nolla. :D
8.8.2004
Seuramestaruuskisat. Osallistujia oli aika vähän.
Maxi1 4 taikka 5... Frida oli aika tylsistyneen näköinen
radalle mennessä ja jäin aika lähelle sitä kannustamaan.
Radan alussa oli pitkä suora ja kun olin sanonut sanan ´hyppy´
seuraava, mitä tajusin oli, että koira oli jo pitkällä
putkessa ja minun pitäisi olla sielä toisessa päässä.
Toisin sanoen Frida meni älyttömän lujaa! Saatiin rata
upeasti kepeille, mutta siihen se sitten jäi. Frida otti yhden
kurvin pitkäksi ja ajattelin ottaa kepit varmasti ja mennä
ne paremmalta puolelta. No Frida meni mun sählätessä
väärästä välistä kolme kertaa-hylly.
Loppu ratakin meni tosi hyvin, Fridaa piti ohjata koko ajan takaa,
mutta se kesti sen hyvin. Toivottavasti menisi yhtä hyvin viikonloppuna
TSAUn kisoissa. Kaikki tuli myöhemin sanomaan, että olettepas
te kehittyneet, te varmaan voititte... Eerm.. Se oli hylly...
|
15.6.2004 Fridan
ryhmällä on kolme viikkoa kestävä harjoitustauko.
Mikäli Fridan juoksu ei ala ennen Agirotua niin me olemme mukana
tollereiden toisessa edustusjoukkueessa, mutta jos juoksut alkavat
ennen sitä, niin Fridan harjoitus- ja päiväkirja paussi
jatkuu kesän yli.
|
7.6.2004
Harjoiteltiin erilaisia ratoja joissa oli valssausta, takaaleikkausta,
persjättöä, pöytää ja keppejä.
Frida meni ihan hyvin, mutta se oli liian energinen tekemään
valssauksia ja keksi omia suoritustapoja. Koko Fannin harkkojen ajan
satoi ja Frida oli tosi märkä ja toosi loukkaantunut, kun
lähdettiin kotiin.
|
5.6.2004
Stadi Games. Lähdettiin aamulla aikaisin ja mukana oli
myös Henriikka, Brando ja Linda TSAU
sta
sekä Annika naapurista. Päivä oli kuuma ja koirat käytiin
kastelemassa muutamaan otteeseen suihkulla. Hyppyrata oli suht helppo.
Tuomari oli Italialainen Paolo Meroni, joka tuomaroi myös MM
kisat tänä vuonna. Frida ei mennyt ihan niin hyvin kuin
ylensä, se pudotti yhden riman ja aikaa tuli kuulemma +7.72.
Aika ei ollut kovin tiukka ja Frida meni ihan nopeasti. Tulee vain
mieleen, että jos ne meni sekaisin tai jotain...? Noh. Tulos:
12,72. SM karsinnat alkoivat aika pian. Jokainen sai mitalin ja possunkorvan
sijoituksesta tai tuloksesta riippumatta. Rata oli suhteellisen helppo,
ja sen takia monille tuli ihan turhia virheitä. Frida meni kuitenkin
tosi hyvin ja tuloksena--- nolla !!!! Iloisena lähdettiin
katsomoon tankkaamaan ja käytiin Fanninkin kanssa radalla. Katseltiin
kaikessa rauhassa palkintojen jakoa, kun yllätys yllätys!
Meidät kuulutettiin 3 sijalle. Saatiin 3 kiloa Pedigreetä,
vetosolmu, pokaali ja ruusuke. Kaikki palkintosijoille päässeet
pääsivät finaaliin ja niin alkoi piinallinen odotus.Välillä
käytiin tilaamassa pitsaa ja Frida osallistui ahmimiskisaan.
Herkkupala kilpailussa se tuli toiseksi ja koirankeksi kisassa se
voitti. Saatiin Biscrok paketti.Järjestelyissä oli jotain
hämminkiä, finaali alkoi n. puolitoista tuntia myöhässä.
Rata oli aika helppo, mutta siinä oli pari ansaa. Frida meni
tosi hyvin taas, mutta kepeissä se tai ohjaaja sähläsi
jotain ja se meni väärästä välistä.
Tottakai ohjaaja laittoi uudestaan väärästä välistä,
mutta sitten ei enää viitsitty korjata. Aika oli tiukka
ja tuloksena oli jo 10 joten jatkettiin maaliin, otettiin hylly ja
lähdettiin kotiin, jossa oltiin puolen yön aikaan.
Kuvia kisoista
|
1.6.2004
TSAU:n rusettikisat. Frida meni lämppäri radalla
ihan hyvin. Kepitkin se meni kaikista kulmista, mitä harjoiteltiin.
Radalle lähdettäessä jo huomasi, ettei se aijo mennä
kunnolla. Se juoksi hypyn ohi! Frida ei ole koskaan tehnyt sitä
ennen. Radassa oli muutama hankala kohta, mutta ne meni ihan hyvin.
Hylly tuli 3 kiellosta, jotka tuli hypyltä, putkelta ja kepeiltä.
2 ekaa oli tulkinnanvaraisia, mutta tuomarin sana on laki.
31.5.2004
Meillä oli Silja Lehtimäki (Fannin toinen kouluttaja) Arjan
sijaisena. Frida meni ihan hyvin. Se meni aika virheettömästi.
Meillä on nyt joku juttu, että kerran viikossa joku ryhmä
leikkaa nurmikon ja esteitä siirrellessä meni aika paljon
aikaa. Harjoiteltiin vain 2 rata, joista toinen oli vain puolella
kentällä.
|
25.5.2004 Kesäkauden
avajaiset. Epäviralliset kisat. Yritettiin saada iskä
menemään Fridan kaa rölleihin (röllit on siis
"luokka" johon saa osallistua sellaiset perheenjäsenet,
jotka eivät itse harrasta agilityä, mutta haluavat kokeilla
kisaamista), muttei se mennyt ;( . No avointen rata oli suhtkoht helppo.
Radalla oli yksi kohta, jossa pelkäsin, että Frida menee
väärälle esteelle, mutta... Frida lähti radalle
hyvin ja vauhti säilyi koko ajan. Se yksi pelätty kohtakin
meni täpärästi oikein, mutta kohdassa, jossa sitä
vähiten odotti (niinhän se aina?!?) Frida meni lättäämään
tassut A:lle vaikka piti mennä keinulle. Frida meni kuitenki
hyvin...vaikka hylky tulikin.
24.5.2004
(Viime kerrasta ei muistettu kirjoittaa, kun äiti ei ollut vahtimassa
:D) Mentiin suht helppoja ratoja, jotka Frida meni hyvin. Kepit meni
tosi nopeasti ja virheettömästi - taas vaihteeksi.
|
10.5.2004
Viime viikolla oltiin Sisiliassa ja edellisviikolla mulla oli balettiesitykset,
joten tuli pitkä väli harjoituksiin. Päivällä
ukkosti, mutta kun lähdettiin harkkoihin ilma oli ihan hyvä.
(Oli molemmat koirat mukana, ne näytti hassulta kun ne istuivat
häkissä kylki kyljessä ja tuijottelivat ulos :) ) Ensin
jouduttiin kantamaan esteitä ulos, esteet oli tuotu Suopohjaan
viikonloppuna. Frida meni ne pari rataa, joita tehtiin ihan hyvin,
vaikka se kävikin koko ajan ihan ylikierroksilla. Kepit ei sujunut
yhtään. Jossain vaiheessa alkoi sataa kaatamalla ja oltiin
ihan lits läts märkiä kun tultiin kotiin.
|
19.4.2004
Harjoiteltiin takaaleikkauksia. Sujui ihan hyvin. Frida meni vauhdikkaasti,
mutta kävi välillä pahasti ylikierroksilla eikä
jaksanut keskittyä koko aikaa... Frida juoksee omalla välivuoroillaan
ulkona pallo suussaan ja esittelee sitä muille ylpeänä.
Sillä on maailman hienoin pallo- tai ainakin kuolaisin :)
|
12.4.2004
Kisat. Rata oli suhtkoht' helppo (Fridalle). Frida meni nopeasti ja
hyvin, mutta sai kuitenkin kepeiltä kiellon ja puomilta 5 virhepistettä
(vähän tulkinnanvarainen juttu...) Eli tuloksena 10 ja aikavirhettä
-11,62, Frida oli jälleen kuudes omassa luokassaan.
|
5.4.2004
Arja oli kipeänä, eikä meillä ollut sijaista.
Tehtiin pari rataa keskenämme, mutta pääasiallisesti
ihmiset vain juttelivat keskenään. Frida meni ihan hyvin
ne radat ja kepitkin sujui tosi hyvin.
|
29.3.2004
Frida meni tosi hyvin. (Tosin siitä ei enää kauheasti
muista, kun on pitänyt lukea niin paljon kokeisiin, että
on pää ihan pyörällä). Frida meni aluksi
vähän laiskasti, mutta kun otettiin pallo kehiin, niin johan
alkoi löytyä myös vauhtia. Joku pieni pinseri puri
Fridaa kieleen (Frida nuolasi sen nenää) ja se näyttää
vähän siltä, että siitä puuttuu pala?
|
22.3.2004
Jouduttiin purkamaan aluksi kisateltat ja siihen meni aikaa niin paljon,
ettei ehditty tehdä kuin kaksi rataa. Ekan radan Frida meni aika
huonosti, se hössötti koko ajan muuta ja ohjaajaltakin meni
siinä innokkuus. Toka rata meni taas erinomaisesti ja Arjakin
kehui meitä moneen kertaan. Frida rakastaa sitä Valkoisen
länsiylämaanterrierin pentua ja se on tällä hetkellä
kiinnostavinta agilityssä :)
|
21.3.2004
Viralliset kisat. Tultiin hallille jo puoli yhdeksän aikaan (äiti
oli kanttiinissa töissä), joten Frida joutui odottamaan
autossa pari tuntia. Rata näytti liian helpolta, mutta löytyihän
siitä rataan tutustumisessa pari ansaa. Kun lähdettiin radalle
Frida ei oikein suostunut istumaan paikallaan, kaikki muu olisi ollut
kiinnostavampaa... Vaikka mä olin jo ihan varma, ettei se tee
mitään niin Frida meni tosi hyvin! Harmillisesti puomilta
tuli kontaktivirhe ja tulos oli 5. Aika alittui 11 sekunnilla ja Frida
tuli kuudenneksi. :D Tulokset
|
18.3.2004
Flyball (kuvia), Frida meni hyvin ja se
muisti heti mitä pitää tehdä. Fridalla on vaan
vaikeuksia muistaa, että muutkin saa tehdä ja muutkin saa
pitää (Fridan ;) ) palloja, niinpä se karkailikin välillä
katsomaan muiden palloja. Toisella kierroksella, kun äiti seisoi
radan vieressä, niin Frida lähti kesken radan sinne katsomaan.
|
15.3.2004
Tehtiin erilaisia ratoja. Frida meni ihan hyvin. Ei niin hyvin kuin
yleensä, muttei kovin huonostikkaan. Se menee kepit jo tosi hyvin
(Ei koskaan sais sanoo, nyt se tietty hylätään sunnuntain
kisoissa kepeiltä ;(. )
|
11.3.2004
Tollereiden Flyball-kurssilla. Tultiin
Ainon ja Julian kanssa samalla kyydillä ja vaikka Fannista Julia
ei olisi saanut tulla autoon,kaikki selvisivät ehjin nahoin.
Frida muisti heti Tolleri-leiristä flyball-esteet ja tunki kuonoaan
reikään, josta pallo tulee. Harjoiteltiin hyppyjä ja
sitä, että kun painaa estettä lentää pallo.
Esteitä ei vielä kuitenkaan ladattu. Frida tajusi kaiken
nopeasti ja teki aika hyvin.
|
8.3.2004
Harjoiteltiin lähinnä erilaisia keppikulmia. Frida meni
taas hyvin, mutta ohjaajalla oli vaikeuksia viimeisen keppikulman
kanssa... Fridan kanssa pitäisi ruveta harjoittelemaan kauko-ohjausta,
mutta varsinkin nyt kun Fannille kaikki täytyy näyttää
niin tarkaan, tuntuu se älyttömän vaikeelta. Noh...
|
1.3.2004
Frida meni tosi hyvin. Kepitkin meni molemmin puolin hyvin. Frida
meni koko ajan nopeasti ja virheettömästi. Harjoituksissa
oli (tosin vain katsomassa) Valkoisen Länsiylämaan terrierin
pentu, johon kaikkien huomio suurimmaksi osaksi kohdistui. Tuollaisen
pitäisi olla kielletty, kun kaikille tulee niin kauhea pentukuume!
;)
|
23.2.2004 Kisatreenit.
Rata oli vaikea, mutta suhteellisen hyvin muistissa, kun startattiin
Fridan kanssa. Alku meni ihan hyvin, mutta sitten Fridan into lopahti
ja rata meni löntystelyksi. Rata mentiin kuitenkin loppuun saakka,
tuloksena hylly. Kassikin unohdettiin hallille, joten päivä
oli täydellinen ;).
|
|
16.2.2004
Harjoiteltiin putkia ja kontakteja. Frida meni suhteellisen hyvin. Ohjaajalla
vaan oli vaikeuksia muistaa ratoja, kun tehtiin niin monta saman tyyppistä.
Fridalla menee keppien molemmat puolet jo aika hyvin: Itsenäisesti,
nopeasti, mutta vähän pomppien.
|
14-15.2.2004
Tanja
Kontin viikonloppukurssi. Ensimmäisenä päivänä
Fridalla oli motivaatio täysin hukassa. Se löntysteli ympäriinsä
ja mietti melkein joka esteellä, että oiskos jotain muuta
tehtävää. Ei ollut kunnon teemaa, mutta valssauksia
tehtiin paljon. Kouluttaja oli mukava ja antoi paljon ohjeita, kuten
että "flegmaattista" koiraa pitää innostaa
pallolla. ;) Toisena päivänä harjoiteltiin tiukkoja
käännöksiä lähinnä. Oltiin varustuduttu
hyvin lihapullilla (joissa oli naudan sydäntä! Yäk!
Fridalle tosin maistui erinomaisesti..!) ja pallolla. Fridan kanssa
sai koko ajan tehdä jotain, muuten se vinkui ja täppäsi
kärsimättömästi. Ensimmäinen rata (toisella
kerralla) meni tosi upeasti! Frida meni nopeasti ja määrätietoisesti.
Toisella radalla oli hieman hankaluuksia ja A ei ollut oikein suosiossa,
mutta hyvin sekin meni. Taas näki kuinka se on päivästä
kiinni... Kouluttajakin sanoi meidän harkkoihin mennessä
että: "Sullahan on ihan uus koira mukana" ;)
|
9.2.2004
Paikallaolossa vieläkin ärsyttävää vinkunaa...
Tehtiin erilaisia, pääasiallisesti helppoja ratoja. Frida
meni tosi hyvin! Välillä se jäi haistelemaan yhteen
nurkkaan, mutta sekin hoitui, kun nami lyötyi hiekasta :) Keppien
vaikealla puolella on taas vähän vaikeuksia, täytyy
ottaa sitä tehokuuri.
|
7.2.2004
Oltiin TSAU:n rusettikisoissa Ainon ja Juulian kanssa. Frida oli ihan
iloinen ja pirteä odotellessa vuoroa, mutta into lopahti viime
metreillä. Rata mentiin läpi, mutta monen esten taakse jäätiin
kuitenkin ihmettelemään, että mitä ne on esteitä
kulkureitille kasannut. Hylly tuli.
|
2.2.2004
Frida oli ihan intsinä, eikä pysyny hetkeekään
paikalla hiljaa. Harjoiteltiin putkeen lähetystä. Fridalla
ei oikein mennyt putkeen :D. Frida kuunteli kyllä hyvin ja kaikkea,
mutta kun piti lähettää koira putkeen puomin toiselta
puolelta, niin Frida meni koko ajan puomille. Muuten se meni radan
tosi hyvin! Frida tuli ihan höpöks, ku mentiin välillä
heittelemään lunta pihalle. :) Jotenkin tuntuu, että
Frida meni paremmin kuin ylensä... Ehkä me joskus saadaan
eka nolla.
|
19.1.2004
Ekat harkat Arjan ryhmässä. Meni ihan hyvin... Kai? Harjoiteltiin
putkia. Putkea, joka meni A:n ali ja ihan tavallista putkea. Frida
yleensä rakastaa putkea, mutta tänään sitä
pätki joku, sillä välillä sai sanoa: "putkeen"
monta kertaa ennenkuin Frida meni putkeen. Opittiin myös uusi
hyppyesteiden kiertotapa.
|
13.1.2004
Otettiin pitkästä aikaa pallo mukaan harjoituksiin. Frida
meni tosi hyvin! Kepit meni tänään upeesti. Kepit alkaa
mennä molemmin puolin hyvin. Fridalta onnistui takaaleikkauksetkin
tosi hyvin pitkästä aikaa. Ensi maanantaina mennään
sitten Arjan harjoituksiin. Vähän haikeaa vaihtaa ryhmää,
mutta toisaalta Arjan ryhmään me ollaan haluttu jo pitkään...
Kiitos Jasulle melkein vuoden upeasta ja antoisasta koulutuksesta!
|
2.12.2003
Fridalla alkoi juoksut torstaina, joten harjoitukset on nyt keskeytyksessä
tammikuulle saakka. (juoksutauko
+ joulutauko).
|
23.11.2003
ATT
viralliset. Frida meni alku radan hyvin, mutta kepeillä meni
rytmi jotenkin sekaisin ja sitten sen jälkeinen rengas meni molempiin
suuntiin... ;(. Loppu rata meni hyvin... Novascotiannoutajien mestaruuskisaa
odotellessa käytiin kotona syömässä ja Fanni leikki
Vilin kanssa, Frida keskittyi lähinnä murisemaan. Mestaruuskisaan
mennessä koirat olivat aika väsyneitä. Frida sai 15(?)
virhepistettä ja 19 s lisäaikaa Sijoitus 8. Se oli ihan
hassu ja jäi putkeen makoilemaan, pussiinkin käännyttiin
takaisin! ;( No ainakin saatiin yleisö hereille ja nauramaan.
Ai niin, ONNEA AINOLLE JA JULIALLE LUOKKANOUSUSTA JA UPEASTA EKASTA
KAKKOSLUOKAN 0-RADASTA!
|
21.11.2003
Käytiin
Fridan ja Fannin kanssa harjottelemassa hallilla kolmestaan (tai no,
iskä oli kuskina). Fridan kanssa kertailtiin keppejä, ne
meni hyvin. Ja takaa leikkausta. Frida meni hyvin. Sillä aikaa
kun Fanni oli radalla, Frida paikansi pylvään rakoon pistetyn
tennis pallon ja sitä vinkumista ei enää kuunnellut
Erkkikään... ;D
|
18.11.2003
päivän harkat jäi kirjottamatta, kun kone oli korjauksessa.
|
11.11.2003
Frida meni radat hyvin. Harjoteltiin takaa leikkaamista. Fridan oikean
puolen kepitkin alkaa sjua :). Käytiin hallin ulkopuolella harjottelemassa
paikalla pysymistä ja seuraamista. Ilmoitettiin molemmat koirat
sinne virallisiin kisoihin ja tollereiden mestaruuskisoihin. Noh saas
nyt nähdä...
|
4.11.2003
Frida meni hienosti. Tehtiin rata, jossa ei saanut käyttää
käsiä ollenkaan, vaan piti ohjata koira äänellä
ja vartalolla radalla. Frida meni virheettömästi. Toivottavasti
sillä ei alkaisi juoksu sinne tollereiden mestaruus kisoihin...
|
1.11.2003
Käytiin Fridan, Fannin, Ainon ja Juulian kanssa harjottelemassa
hallilla. Saatiin koko halli omaan käyttöön. Päästettiin
koirat irti ja ne alkoivat heti juosta ympäri hallia vetämällä
kaksois ja kolmois esteitä :) Rakennettiin pari rataa, joiden
jälkeen Fanni ja Juulia oli ihan väsähtäneitä,
joten oli pakko lopettaa. Fridalla olisi riittänyt puhtia vielä
kymmeniin ratoihin. Frida meni ihan hyvin, kuunteli käskyjä...
|
28.10.2003
Kisatreenit. Saatiin Jasulta avain ja tullaan nyt lauantaina harjottelemaan
Ainon ja Juulian kannsa. Fridan rata oli ok helppo. Frida oli heti
toisena. Ennen omaa vuoroa käytiin pikaisesti harjoittelemassa
paria estettä ulkona ja sitten radalle. Frida meni hyvin, mutta
kun piti mennä hypyltä kepeille, niin mä vedin liikaa
taakse; Frida pudotti hypyn eikä kepeille menokaan oikeen onnistunut...
:( Loppu rata meni hyvin tuloksena 5 ja kielto... Käveltiin koirien
kanssa tien päähän ja pakattiin koirat autoon.
|
21.10.2003
Frida oli ihan höpö! Se sovelsi ratoja helpommiksi ja hidasteli
vähän väliä. Mentiin neljä rataa, josta vaan
kolmas meni hyvin... ;(. Pyydettiin hallin avain, että voidaan
käydä harjottelemassa kolmestaanki. Saadaan se ensviikolla...
|
14.10.2003
Harjoiteltiin erilaisia ratoja. Frida meni ihan hyvin... Kahdestaan
harjoiteltiin keppejä molemmin puolin (ne alkaa sujua!) ja paikalla
oloa. Rataan tutustumisen ajaks mä pistin Fridalle vettä
kuppiin ja nakkeja pohjalle. Niitä kalastellessa Frida ei ehtinyt
vinkuakkaan :)
|
7.10.2003
Vakikouluttajan sijaisena Pekka Käär. Tehtiin suhteellisen
helppoja ratoja. Fridalle ei ollut onneksi mitään erityistä
kammoa jäänyt puomille, mutta vähän hosuen se
sen meni eka kerralla..? Toisella radalla puomikin meni jo paljon
paremmin. Sitten kun se vielä pysyisi hiljaa vuoroaan odotellessa...
:C (ps. punkit eivät vielä ole olleet milläänsäkään
pikku yöpakkasista, juuri äsken löydettiin Fridan vasemman
korvan juuresta yksi tosi pullea)
|
5.10.2003
Epävirallinen ATT:n cup osakilpailu. Frida, Juulia ja Fanni olivat
kolmestaan Ainon perheen asuntoautossa. Vähän se arvelutti,
kun Frida ja Juulia eivät niin hyvin tuu toimeen keskenään,
mutta hyvin ne kuitenkin pärjäsivät :-). Rata oli ihan
ok helppo, mutta aika oli tosi paha. Frida meni alkuradan hyvin, kepeille
menossa mä sitten hidastin Fridaa ja ohjasin sen kepeille rauhallisesti.
Valitettavasti tuomari otti sen kieltona... Puomilla Frida liukastui
ja meinasi pudota, se meinas pudota n. 5 kertaa sieltä puomilta
aika pahan näkösesti. Seuraavan hypyn se hyppäs, mutta
viimeisen Frida meni ohi. Hyppy korjattiin, mutta kieltäytymisistä
saatiin yhteensä 10 virhettä ja lisäksi tuli vielä
aikavirheitä. Sijotus 11. eli jäätiin yhdellä
sijalla cup -pisteistä ;D
|
30.9.2003
Harjoiteltiin erilaisia ratoja ja 280 asteen kulmia. Frida meni upeasti
ja satiin kehuja. Kahdestaan harjoiteltiin keppejä niin, että
Frida on vasemmalla puolella. Ne alkaa vähitellen sujua. Oikealta
puolelta se menee ihan hyvin, kunhan muistaa miltä puolelta ;D
|
21.9.2003
TSAU:n Rusetti kisat. Mä päätin ilmottaa Fridan vaan
avoimeen luokkaan, tuntui vähän hassulta laittaa sitä
samaan luokkaan Fannin kanssa. Vuoroa odotellessa Frida alkoi tylsistyä...
Radan alun se meni hienosti, mutta kun olisi pitänyt mennä
A:lle niin se menikin putkeen (putki meni A:n ali)... Siitä tuli
hylky ja loppu rata meni sen mukaisesti, Frida ei viitsinyt hyppiä,
kepeistä puhunmattakaan. Ostettiin uusinta, se meni muuten hyvin,
mutta Frida jätti yhden kepin välistä ja juoksi hypylle
- virhettä ei ehditty enää korjata... No, Frida meni
kuitenkin ihan hyvin. Rata oli tosi vaikea (about 3 luokan tasoa...).
Esim. Fridan luokassa 12 hylkyä ja vain 2 tuloksen saanutta.
;(
|
20.9.2003
EkoTurku -messujen agilitynäytös. Saavuttiin Fridan kanssa
ajoissa paikalle ja kierreltiin tutkimassa kojuja hetki ja mentiin
sitten katsomaan, kun rataa rakennettiin. Mun tehtävänä
oli kerätä isoimpia kiviä pois radalta. Frida odotti
sen aikaa pylväässä kiinni. Paikalle tulivat myös
Aino ja Juulia-tolleri. Ainon ja Juulian kanssa kierreltiin ympäriinsä
ja käytiin etsimässä karkkeja heinäkasasta. Jostain
syystä mestarinoutajat eivät olleet apuna tässä?
Agilitynäytös oli alkamaisillaan ja sitä ennen käytiin
vielä juottamassa koirat. Frida ja Juulia sähläsivät
jotain ja ne rikkoivat Ainon ilmapallon. Frida säikähti
ihan hirveesti. Me mentiin odottamaan vuoroa ja vähän väliä
jossain paukahti ilmapallo, kenties huonolaatuisia? Frida oli ihan
kauhuisaan. Meidän piti mennä rata kaks kertaa, (eli niinku
eka pari menee, toka menee, kolmas menee ja taas eka..) Ekalla kerralla
Frida ei suostunut tulemaan radalle lainkaan vaan pakeni lähellä
olevan kuorma-auton alle. Toisella yrittämällä se hyppäsi
yhden hypyn ja jäi sitten tutisemaan paikalleen. Juontaja kehotti
meitä juoksemaan kehää ympäri ja yleisöä
taputtamaan, mutta Frida vaan pelästy entistä enemmän
ja pakeni takaisin auton alle. Mä soitin äitin hakemaan
meidät kotiin. Frida oli järjestänyt jo ihan tarpeeksi
huvia :D Äitiä odotellessa me mentiin Metsämäenhalliin
sisälle katsomoon rauhottamaan Fridaa Ainon ja Juulian kanssa.
Frida rauhottuikin, mutta päätin kuitenkin, ettei lisää
ylimääräistä hupia enää järjestettäisi
yleisölle
.
(Lue kuitenkin lisää Fannin aglitypäiväkirjasta...)
|
16.9.2003
Meillä oli erinäisiä ratoja, muttei oikeastaan teemaa.
Tai no, lopuksi harjoiteltiin keppejä. Frida meni muuten tosi
hyvin, mutta kun harjoiteltiin keppejä oli toisessa puolessa
"hieman" hankaluuksia. Me ruvetaan nyt harjoittelemaan keppejä
urakalla ja mietitään TSAU:n sunnuntain rusettikisoja...
|
14.9.2003
ATT:n kisat. Meidät oli merkitty kaikkiin kisoihin vahingossa,
vaikka oltiinkin ilmottauduttu vain neloskisaan, jonne sitten vaan
mentiinkin. Kun saavuimme paikalle todettiin, että kisat oli
hirveästi (20 min.) aikataulusta edellä ja meitä oltiin
jo odoteltu. Tosin me olimme ajoissa, muttei kuitenkaan etuajassa.
Oltiin illalla juhlittu tupareita, eikä äiti halunnut lähteä
yhtään aikaisemmin ajamaan Piipanojalle. Paikalla bongattiin
heti Ransu ja Nelli-tollerit, jotka oli tavattu jo agirodussakin.
Frida oli heti kolmantena lähtövuorossa. Se meni alkuradan
tosi hyvin, kunnes kepeillä joku edellisistä oli pudottanut
namin... (Ransukin oli jo aiemmin haistellut sitä..) Frida söi
namin ja jatkoi matkaa... 10 virhepistettä. No, muuten Frida
meni upeasti. Siinä namikohdassa kävi varmaan vielä
5 koiraa haistelemassa sitä paikkaa. Jokaiselle 10 virhepistettä
vuorollaan. :(
|
9.9.2003
Syksyn ekat harkat hallissa :) Onneksi eilen kannettiin jo Fannin
ryhmän kanssa esteet sisään :) Harjoiteltiin takaaleikkausta,
valssausta ja "persjättöä" ;D Frida meni
ihan hyvin. Mentiin kaks ekaa rataa ilman palloa, mut myöhemmin
pallon kanssa meni paremmin. Ismo Teivainen (yks kouluttaja...) tuli
juttelemaan, kun me varsinaisten harkkojen lopuks harjoteltiin keppejä.
Se kehu Fridaa :)
|
3.7.2003
Selvästi epäonnenpäivä! Koulussa ja baletissakin
kaikki meni pieleen, tottakai agilityssäkin! Frida meni TSAU:n
virallisten iltakisojen lämppäri radalla ihan hyvin, mutta
sitten meidän kilpailuvuorolla se meni huonosti. Tuntui, ettei
saanut Fridaan lainkaan kunnon kontaktia. Saldoki näytti siltä:
15 virhepistettä ja ihanneaika alittu vain SEKUNNILLA
(53,99) :( Fridahan oli se meidän nopea koira... No tää
oli Fridan toinen virallinen kisa. Pitäkää peukkuja,
ettei käyrä ole laskeva.
|
2.7.2003
Unohdin vaihtaa verkkarit lähdettäessä -> pallo
ei mahtunut taskuun -> palloa ei voinut käyttää
radalla -> Fridan mielestä turhaa hommaa. Eli juu, kovin hyvin
ei mennyt. Tosin meillä oli pätkiä SM-radasta... :)
Frida meni ihan ok, mutta se ei ollut täysillä mukana vaan
haahoili omiaan. Toivotaan, että se huomenna kisoissa menee paremmin...
|
26.8.2003
Ryhmäämme tuli hirveästi ´uusia´. Meitä
on nyt niin paljon, että tuntuu kuin istuttais koko ajan odottamassa.
Frida meni muuten ihan OK, mutta viimeisessä harjoituksessa (nykyisin
me ollaan radalla ilman palloa), jollain uudella koirakolla (ei niiden
nimiä vielä muista :) ) oli myös oma pallo, jolla ne
leikki. Fridapa päätti, että mä en tee mitään.
Noi on vieny MUN pallon!! ;)
|
19.8.2003 Haasteottelu
mölleille ja ykkösille. Osaanottajia Auran Nuuskuista, TSAUsta,
LAW:stä, Par-Hausta ja Turunseudun kääpiökoirista
ja tietty ATT:sta :) Frida kävi ihan kuumana ja sitä piti
vähän väliä käyttää lämppäri-radalla.
Frida meni upeasti! Nopeasti ja määrätietoisesti. Siirryttiin
juttelemaan tuttujen kanssa ja odottelemaan tuloksia. Yllätys
olikin suuri! Frida tuli ykköseksi kaikista maxeista joita oli
yhteensä 31! Poseerattin äkkiä kameralle, otettiin
palkinnot (ruusuke, kuppi ja vitamiineja) mukaan ja lähdettiin
autolle pakoon sadetta.
|
12.8.2003
Ekat harkat kesän jälkeen: tollerikiljuntaa saatiin kunnella
melkein kotoa asti. Harjoiteltiin yhtä rataa monella eri tavalla.
(kaikenlaisia esteitä, joita sitten välillä vaihdeltiinkin....)Frida
meni muuten hienosti, mutta kepit piti aina mennä väärältä
puolelta! Mutta se ei johtunut siitä että innostusta olisi
puuttunut ;)
|
6.7.2003
Agi-rotu kisa. Aamulla herättiin aikaisin ja jätettiin Fanni
Tampereelle. Kisapaikalla olimme lähes puoli tuntia liian aikaisin,
mutta katselimme joukkueemme johtajan Jenni Koposen ja Kaarinan sekä
Soila Nykäsen ja Ripsan kanssa muiden suorituksia. Puoli yhdeksän
tapasimme myös Tero Mesirannan ja Ransun ilmoittautumispisteessä.
Olimme heti toisena (Vai kolmantena? Dementikko..) lähtövuorossa.
Jenni ja Kaarina lähtivät hienosti liikkeelle, seuraavana
starttasi Soila ja Ripsa. Jännitys kohosi korkealle, koska kokeilimme
uutena taktiikkana leikkiä Fridan kanssa pallolla ja pistää
pallo sitten taskuun juuri ennen starttia... Paljon kaikkea tuli mieleen
siinä vaiheessa: "mitä jos me otetaan varaslähtö?","miten
mä saan Fridan tonne kepeille fiksusti?","leikkiähän
tää vaan, on, ei sen tartte noita keppejä kunnolla
mennä.... Eihän?"Frida meni kuitenkin hienosti, kepeiltä
tosin tuli yksi kielto, mutta muuten nollarata. Viimeisenä radalle
lähtivät Tero ja Ransu. Tuloksia odotellessamme osallistuimme
Formula kisaan. (Piti syödä nameja muovi riu´ulta
mahdollisimman nopeasti) Tollerit menestyivät tässä
lajissa hienosti. 5 parhaan joukossa oli 4 tolleria :) Frida oli 6
nopein. Agitulokset käytiin vilkaisemassa seinältä
vähän ennen kuin palkinnot jaettiin ja hienostihan meillä
meni: 2 sijalle 32 joukkueesta :) Bordercolliet voittivat meidät
parilla sekunnilla. Saatiin hienot pokaalit, Panda suklaapatukat ja
3 kg ruokasäkit. Kuvia tapahtumasta
|
1.7.2003
Harjoiteltiin useita erilaisia ratoja. Frida meni hyvin, kun käytettiin
palloa. Jännittää miten agirodussa käy :). Kokeiltiin
myös uusia tabletin näköisiä KiitosRekku-nameja.
Frida vähän vierasti niitä, mutta kun kun se huomasi
niiden maistuvankin hyvältä, niin kyllä niiden eteen
sitten kannatti töitä tehdä. ;) Juu, kepit vähän
takkusi, kun ei oikeen päästy yksi mielisyyteen mistä
kohtaa sinne mennään. :). Tänään olikin sitten
viimeinen kerta ennen kesätaukoa. Fannilla kesätauko alkoi
jo viime viikolla ja harkat alkavat uudelleen vasta elokuun alussa.
Täältä löytää kuitenkin ensi viikon
alussa vielä tietoa siitä miten agi-rodussa kävi.
|
24.6.2003 Fanni
oli tänään mukana Fridan harkoissa. Äiti ja Iskä
oli vetämässä verijälkeä metsässä
ja Fannia ei voinu jättää yksin. (Se tuhoo paikat..
:( ) Kokeiltiin Fannin kanssa eilisiä ratoja (jotka oli tallella..)
ennen kun varsinaiset harkat alkoivat. Fanni meni upeasti! Meillä
oli pitkä mutkikas rata, jota harjoiteltiin kahdessa osassa.
Frida meni omalla vuorollaan tosi hyvin, tosin se jäi aina välillä
miettimään, että "ompa kuuma....huilataan hetki!".
Robi-setteri järjesti huvia koko ryhmälle juoksemalla vähän
väliä pussiin makoilemaan. Sinne viileään.. :D
|
17.6.2003
Frida ei jaksanut kuunnella yhtään! Se haahoili omiaan kun
meillä oli hyppy rata (3:lla eri tyylillä) Se hyppäsi
yhden hypyn jäi haistelemaan maata. Toinen hyppy ja kiertämään
omaa rataa. No. Viimeisen mutkikkaan radan Frida olisi jo mennyt hienosti,
mutta kun se oli sitten niin mutkikas, ettei ohjaaja oikein enää
muistanut sitä :). Pitkät hiuksetkin ois ihan hyvä
pistää kiinni. Meinasin juosta päin estettä :D
|
10.6.2003
Pitkästä aikaa harkat! Frida aloitti tolleri kiljunnan heti
kotona... ;( Frida meni ihan hyvin... Mitä nyt ohjaaja unohti
radan kerran ja vähän oli erimielisyyksiä siitä
miten kepeille mennään. Mutta muuten Frida meni tosi hyvin.
Harjoiteltiin yhtä piitkää(niin pitkää kuin
rata voi olla!) rataa ja sitten kontaktiesteitä. Ne Fridalta
sujuu mainiosti. Meillä oli tuttavamme Aura mukana. Aura sai
Fridan kiitettävästi pysymään hiljaa ohjaajan
ollessa rakentamassa rataa ja tutustumassa siihen,, mutta suoritusta
se katsoi kyllä liian läheltä 8)
|
25.5.2003 SM
-kisa. Päästiin sittenkin nuorten SM kisoihin :). Fridan
juoksun vuoksi vaan jouduttiin tekemään rata ihka viimeisinä
molemmilla kerroilla. Ikäluokassamme oli vain 2 osanottajaa (Me
ja Aino ja Julia-tolleri =Jusku (eli Nackelsby Fina). Eka rata meni
hienosti, vain 5 ratavirhettä ja ne tuli siitä, kun oli
ihan uudenlainen muuri. Sellainen, jossa on reikä keskellä.
Frida ei ihan osannut sen korkeutta arvioida ja yksi paloista tippui.
Tulimme kuitenkin maxeissa neljänsiksi ja pääsimme
finaaliin ihan hienosti. Yhteensä sarjasa oli kolmetoista osanottajaa
ja jäimme siis vain yhden virheen päähän kolmosijasta.
Aika finaalia odotellessa oli pitkä ja koirat joutuivat olemaan
osan ajasta kuumassa autossa (toim. huom: pääsivät
kuitenkin uimaan välillä). Aika kului siitä huolimatta
mukavasti muiden suorituksia katsellessa, Kennelliiton kojulla, josta
saimme (ilmaista;) karkkia, koiran nameja ja osallistua tietokilpailuun
!) Myös puffetista tuli ostettua limsaa. Kisat oli hyvin järjestetty!
Palkinnot olivat hienot, niitä käytiin aina välillä
ihastelemassa. Laskettiin, että jos ei tule hylkyä, niin
palkinto tulee. No minkäs sille mahtoi, Fridan mielestä
päivä oli kuuma ja aika pitkä. Kun vihdoin päästiin
radalle alku meni hienosti, mutta kepeillä mokasin itse. Frida
meni yhden kepin väärältä puolelta, enkä
heti tajunnut sitä ja niin siitä tuli sitten hylly:( . Loppu
rata meni sitten vähän niin ja näin, ihan kuin koiraa
ei olisi enää yhtään kiinnostanut ja ohjaajaa
otti ihan hirveästi päähän. Ei siinä ihan
kuivin silmin pysytty, kun sijoitus oli niin lähellä, jos
se kisa olisi ollut aikaisemmin ja ohjaaja olisi huomannut sen kepin
murrr. No onneksi Aino ja Jusku pääsivät hienosti toiseksi!
Onnea heille. Saatiin mekin kuitenkin hieno kunniakirja ja puulaatta...
(Lohtua hävinneille :) ) Kuvia kilpailusta tulee heti alkuviikosta
kunhan ne vain ehditään käsittelemään. Kuvia
tapahtumasta.
|
15.5.2003 Fridan
juoksu alkoi, joten hyvästi SM kisat :(, mutta toisaalta nyt
päästään Tolleri leirille ja agirotuun :)
|
13.5.2003
Ekat harkat Suopohjassa. Frida oli ihan hassuna ja helpotkin radat
meni pipariksi. Se metsä oli niin kutsuva, mutta sinne asti ei
kyllä kertaakaan ehditty. Noo.. Harjoiteltiin käännöksiä,
kun Fridan sai seuraamaan se meni hienosti. Toivottavasti se nyt menisi
siellä SM kisoissakin, ne on kuulemma pihalla. 8( ..Noh, ekat
harkat ulkona on kuitenkin aina ekat harkat ulkona ja koirat on vähän
sekaisin. :)
|
6.5.2003
Ei ollut Fridan paras päivä, muttei huonoinkaan. Harjoiteltiin
putkeen (joka oli A:n alla) menoa, ja A:alle menoa (Jonka alla edelleen
se putki..) Se oli suhtkoht vaikeaa, mutta Frida suoritti sen hyvin.
Oli myös yksi hyppyrata, siinä hieman ongelmia, mutta nekin
korjattiin. Kahdestaan vuoroa odotellessa harjoiteltiin käskyjä:
"kieri", "paikka" (Ennen esteelle pääsyä)
"hiljaa" ja "hauku"!
|
29.4.2003 Tänään
vuorossa oli kisatreenit eli kilpailut, jotka on vaan harkat. Frida
oli möllien paras. Koska onnistuimme yli odotusten päätimme
osallistua myös kilpailevien koirien kisatreeneihin. Möllien
lisäksi oli pelkkä kilpailuluokka (sisältää
1, 2, 3 luokat, rata oli 2) jossa Frida sijoittui erinomaisesti ottaen
huomioon, että se oli ekaa kertaa ykkösluokan radalla. Sitä
paitsi se oli siis kakkosluokan rata. Tuloksena oli 5 virhepistettä
koska Fridalla kepeille meno vähän epäonnistui, ihanneaika
sensijaan alittui lähes 10 sekunnilla, ja mikä parasta keinu
meni tosi hyvin! Saatiin paljon kehuja ja nyt sitten mietitään
nuorten SM kisoihin menemistä :) (Ihan vaan kokemusta keräämään....)
HUOM! Tuo ihanneaika mölleissä on väärin. Luulin,
että se on 40, mutta se olikin 45. :)
|
15.5.2003
Harjoiteltiin erinäköisiä valssauksia ja käännöksiä.
Valssaus radassa saatiin tosi suuret kehut, ei kuulemma voi enää
parantaa, eikä valssia tarvitse harjoitella, muuta kun joskus
kerrata :) Muutkin radat menivät ihan hyvin, mutta Frida oli
vähän turhan yli-innokas, kun oli joutunut niin monta kertaa
vaan käymään harjoitushallin pihassa kääntymässä,
kun on viety Fannia hallille. Tosin siitä pettymyksestä
palkkioksi se on aina pääsyt metsään vapaana ravaamaan.
|
29.3.2003
Oltiin TSAU:n (Turun Seudun Agility Urheilijat) hallissa vaihtovuorossa.
Siellä oli liukas kokolattiamatto, mutta hyvin Frida silti juoksi.
Otimme monta tosi pitkää rataa, Fridalle sopi hyvin, mutta
ohjaajalla oli vähän ongelmia radan muistamisessa :) Frida
meni tosi hyvin kaikki 4 ekaa rataa, mutta se alkoi käydä
niin yli kierroksilla, että päätin lopulta jättää
pallon pois. No siitähän Frida ei pitänyt vaan, se
hyppi haluttomasti, oli pakko hakea pallo takaisin ;/ Harjoiteltiin
Fridan kanssa vähän naksuttimen käyttöä,
Frida on niin nopea koira, että naksutin voisi olla se meidän
juttu. Hyvin Fridakin yhdistää sen äänen kehuihin
:)
|
18.3.2003
Tehokuuri keppejä ja putkia. (Jälkimmäinen sopi erityisesti
Fridalle :) ) Kepit Frida menee hyvin-vasemmalta puolelta. Saimme
kuitenkin kehuja. Sitten teimme muutaman aika vaikean radan, ehkä
enemmän vaikean ohjaajalle. Frida suoritti kuitenkin hienosti,
kisoissa olisi tullut 0 tulos ja aikaa olisi jäänyt vielä
vaikka kahville ;) Frida innostuu aina tennispalloista, se toimiikin
upeasti pallon kanssa, mutta sitten alkaa tulla ylikierroksia ja se
käy ihan kuumana :( Välillä on pakko käydä
jäähdyttelemässä viereisessä metsässä,
muuten se alkaa haukkua ja sählätä :/
|
11.03.2003
Fridan synttärit!! :) Vaihdettiin ryhmää,
ja uusi kouluttaja Jaana Aro todettiin heti ensikatsauksella mukavaksi.
Frida otti kaiken irti harkoista, kuinka monta kertaa sitä täytetään
neljä? Se teki joka kerta virheettömän radan, mitä
nyt ohjaaja kerran törmäsi koiraan ja yksi keppi jäi
kiertämättä. Saatiin kehujakin :) Harjoiteltiin esteelle
sivusta tuloa ja pienimuotoisesti valssaamista. Lopuksi oli koirille
mieluinen rata, jossa oli lähinnä hyppy rata hallin ympäri.
Suunnitelmissa on nyt sunnuntain hyväntekväisyys kisat,
mutta saa nyt nähdä...
|
03.03.03
Vika kerta Fridan kanssa sisänajoryhmässä. Onneksi
Fanni sai luvan jatkaa samassa ryhmässä ja Frida siirtyy
sitten Tiistai-ryhmään (tässä ryhmässä
harjoittelevat ne, jotka tähtväät kilpailuihin). Harjoiteltiin
keppejä ja puomia. Kepit menee ihan hyvin, oikealta puolelta.
Frida on tajunnut nyt, että hei! Tääki voi olla hauskaa!
Ennen se väsähti aina parin keppieste kerran jälkeen,
ja meinasi vaan että hei, eiks toi putki kuitenkin ois kivempi?
;/ Frida meni keinun taas oikein hyvin. :) Puomille saimme Lotalta
uuden ohjeen kontaktin suorittamiseen: pala muovimattoa kontaktin
päähän, johon koira tullessaan puomilta (tai muulta
kontaktiesteeltä) pitää pistää tassut ja
sen jälkeen annetaan palkkio. Silloin kontaktivirheet jäävät
vähitellen pois. Nyt vaan iskä hakemaan auton kumimattoa
auton romuttamolt.:) Lotta muuten neuvo, että Fridan kanssa kannattaisi
aloittaa naksutin agility.
|
24.2.2003
Leikkimieliset kisat Arjojen ja Lottien välillä. :) Eka
rata meni hyvin ja Frida oli 5. (16 koirasta, joista osa kilpailee
kakkosissa:-) Toisella radalla Frida ei suostunut hyppimään
lainkaan, se veti tassulla rimat alas ja juoksi iloisena siivekkeiden
välistä ;/ Lotat on meidän ryhmä, jota ohjaa Lotta
Huhtanen ja Arjat taas on ryhmä, jota ohjaa Arja Heinonen. Frida
osaa nyt keinun oikein hyvin, ja nyt se suorastaan rakastaa sitä.
Kun me mentiin keinun ohi Frida syöksyi sinne ja meni sen ihan
väkisin. JES! Nyt voidaan harkita ihan oikeasti kilpailuihin
menoa.
|
27.1.2003
Frida meni ihan hyvin, varsinkin keinun :) Jopa monta kertaa :) Se
oppi nyt keinun aika hyvin, saa nähdä meneekö seuraavalla
kerralla...
|
20.1.2003
Kun pääsimme halliin, oli ihan pakko päästää
Frida irti, se meinasi tulla hulluksi, kun näki taas kaikki vanhat
tutut esteet pitkästä aikaa. Frida kiersikin yksin melkein
puoli rataa... (putki, A, puomi, 3 hyppyä ja pussin) Että
silleen ;) Frida meni hyvin, mutta lopuksi ei sitä viimeistä
hyppyä oikein olisi tahtonut hypätä...
|
19.12.2002
Sainpa tänään mailin! "Tervetuloa ATT:n alkeiskurssille"
:D Aloitamme sitten tammikuussa harkat Fannin kanssa :)
|
15.12.2002
Olimme Fannin kanssa Alkeiskurssin pääsykokeessa...
Kai (?) se ihan hyvin meni.
|
2.12.2002
Kävimme tänään ekan kerran Maanantai-koulutuksessa
(kilpailemaan aikovien sisäänajoryhmä). Ihan hyvinhän
se meni.. :) Ottaen huomioon, että Frida ei ole käynyt piiitkään
aikaan harkoissa.
|
30.10.2002
Fridalla alkoi juoksu, joten harkat on seis seuraavan kuukauden ajan.
|
27.10.2002
Harkat meni hyvin ja Fannikin pääsi kokeilemaan muutamaa
estettä lopuksi. Frida vaan ei olisi tahtonut, että Fannikin
saa makupaloja ;)
|
19.10.2002
Harkat meni hyvin, mutta ku me olimme radalla Frida hätiköin
keinussa ja nyt se taas arkailee sitä :(
|
5.10.2002
Harjoitukset siirtyivät taas halliin. Harjoittelimme Fridan kanssa
pääasiallisesti keinua. Hyvin se menee :)
|
8.6.2002 Olimme
toisessa möllikisassa. Fridalle tuli yksi kieltäytyminen
ja yksi kontaki virhe. Muuten meni hyvin... -Pitkä kuuma kesä!
Kesäloma. Ja Fridalla välilevyn pullistuma :( -
|
1.6.2002
Harjoitukset suopohjassa. Meillä oli leikkimielinen kilpailu.
|
27.5.2002
Olimme ekoissa möllikisoissa. Oli liian kuuma Fridalle. Se jäi
vain haistelemaan
|
18.5.2002
Frida meni ihan hyvin ja keinu meni jo todella hyvin siihen nähden
miten se on ennen mennyt.
|
5.5. 2002
Olimme tokoagi kurssilla. Se ei tuntunut oikein minun ja Fridan lajilta.Siinä
oli liikaa hidasteluita. Me kaipaamme vauhtia.
|
4.5. 2002
Projekti, en ehtinyt ATTEENS:iin
|
27.4. 2002
Koko tunti oli peruutettu kisojen vuoksi :-(
|
20.4.2002
Frida meni hienosti, kun oltiin vauhdissa, mutta jos vähänkin
hidasti se alkoi haistelemaan. Aiheena oli leikkaaminen.
|
14.4.2002
Harjoittelimme pujottelua eri kulmista Fanni tuli harjoitusten loputtua
käymään hallilla ja puomia kokeiltiin.Se oli hiiirmu
pelottava! ;)
|
7.4.2002
(ATTEENS) FRIDA MENI KEINUN MONTA KERTAA!!!!!!!!!Tosin vain taluttimen
kanssa, mutta kuitenkin! :-)
|
6.4.2002
Frida meni hienosti! Ja... Se oli keinulla niin kauan kunnes se laskeutui!!!!!
Mutta tosin sen jälkeen se ei tullut sitä loppuun asti.
Vaan makasi hetken vielä keinulla, kun minä kehuin ja rapsuttelin
sitä. Sitten se hyppäsi suoraan pois.
|
23.3.2002
Ei harjoituksia. Snif! Fridalla juoksu.
|
2.3
2002 Frida meni tänään kerran keinun!!! Jee! =D Se
meni keinulle ja juoksi täyttä vauhtia toiseen päähän.
Toinen pää ei ollut ehtinyt vielä laskeutua, joten Frida
hyppäsi alas. Se oli aika hullunkurisen näköistä.
Palkitsin Fridan, mutta enää se ei suostunut kuin nousemaan
keinulle. Frida osaa jo mainiosti pysyä paikallaan vaikka jätän
sen ilman remmiä odottamaan, kun käyn tutustumassa rataan!
Frida oli KOKO AJAN vapaana!! =D =D
|
16.2.2002
Frida meni hyvin. Tänään harjoittelimme rengasta. Kokeilimme
kouluttajan kanssa keinua, mutta Frida ei suostunut edes nousemaan sille.
=( Harjoittelimme Fridan kanssa myös TOKO:a. Frida oli melkein
koko ajan vapaana.
|
10.2.2002
Tänään olimme ATTEENSsin harjoituksissa. Siellä
meni ihan... hmm.. Tai no ihan siedettävästi! Frida totteli
silloin erinomaisesti, mutta kun pääsimme radalle se hyppi
kyllä, mutta aika paljon oman pään mukaan!
|
9.2.2002
Tänään Frida meni ihan hyvin, muuten paitsi, että
se jäi "siivoilemaan"(syömään toisten
tippuneita nameja)joka välissä. Hm! Oikea syöppö
;-)
|
2.2.2002
Frida meni tosi upeasti, mutta ainakun meidän piti lähteä
radalle niin se jäi haistelemaan.=( Meille kyllä sanottiin,
että meistä tulee vaikka mitä kunhan saan Fridaan kunnon
kontaktin :) Harjoittelimme hyppyjä ja keppejä.
|
26.1.2002
Olimme Fridan kanssa Turun talvinäyttelyn agilitynäytöksessä.
Ensimmäinen näytös meni hyvin, mutta toinen meni yli
odotusten! Frida taisi kyllä tajuta,
että se on esiintymässä.
|
19.1.2002
Frida meni tänään jo ihan hyvin. Se viime kertainen
poukkoilu taisi ollakin vain sitä, kun emme olleet ollut pitkään
aikaan harjoituksissa. Frida jopa kiinnostui keinusta! Se suostuu
olemaan keinulla siihen asti kun nami loppuu :) Vaikka keinu lähteekin
putoamaan alas päin.
|
12.1.2002 Tänään
Frida ei suostunut tekemään yhtään mitään!
Joka ainoan esten jälkeen se vain pysähtyi nuuskimaan maata.
Siitä harjoittelemisesta ei tullut mitään.
|
Fridan kanssa
aloitettiin agilityharrastus alkeiskurssilla v. 2000 syksyllä,
mutta harjoituspäiväkirjaa alettiin pitämään
vasta, vuoden vaihteen 2002 jälkeen.
|