Pentuetapaaminen Mäntässä Minna Jatkolan luona

marraskuussa 2000

Lauantai aamu pitkän viikon jälkeen, ihana aamu, vielä saa hiukan nukkua - venyttelen. Mitä ei, tänään olikin Mäntän matka. Siis ylös vaan kaikki unenpöpperöiset tahmatassut. Tätähän on jo kovasti odotettu. Laukut on pakattu ja eväät laitettu, otithan Fridan piimän? Ai etkö? No ei se mitään laitetaan viiliä. Autoon jo, älkää kuhniko! Hei muistitteko koiran? Niips, niips kuuluu auton takapäästä, kaikki on mukana, siis auton nokka kohti pohjoista.

Onpas matka pitkä, tästäkö käännytään, ei kun vasta seuraavasta, pahus sehän olikin se edellinen risteys. Tuolla se on, tuolla. Sieltä näkyy häntien huiske. Paikalla ovat jo isä Jouni sekä veljet Duke ja Fedo. Voi mikä sekamelska. Punaiset hännät heiluvat ja pihalla kuhisee. Kaikki pojat kääntyvät nuuskimaan, sillä uudesta autosta leviää ihanin tuoksu - VAU TYTTÖ. Nyt laitetaan kaikki peliin. Mutta voi surkeus -gimma ei pääsekään autosta ulos. Ensimmäinen juoksu hämmentää tytön ja pojat. Jos ei auta muu, niin ainakin pojat on astuttava!

"Jopas ne ovat näköisiä, ihan ovat kuin isänsä, vai ovatko tassut enemmänkin Elsaa?" "no ainakin Fridan kuono on saatu äidiltä". "Ja entäs sitten sen häntä, mistä se on?" "Ei sitten niin mistään." "Ai teillä on syöty sukka, ei meillä ei sukat kelvanneet, pannukakku maistui paremmalta!" "Entäs koulu?" "No jaa, ei nyt mikään varsinainen tähtioppilas, mutta on ainakin jääty opettajien mieliin." "Varmasti on elämä muuttunut teilläkin, samaa touhukasta sukua kun ovat."

Vasta illalla lähdemme takaisin. Hienon päivän saimme viettää Minnan luona. Paljon tuli oppia, tietoa ja uusia kokemuksia. Kiitokset vieläkin - näin aikojen jälkeen