 |
 |
 |
Puoli
yhdeksältä alkoi ilmoittautuminen ja mahan pohjassa alkoi
kipristelä... Kisat oli muuten hienosti järjestetty, mutta
osallistujalistassa oli paljon virheitä. Fridan ohjaajaksi oli
laitettu omistaja ja vaikka virhe korjattiin paikan päällä
pariinkin kertaan niin virallisissa tuloksissa näkyy edeleen
väärän ohjaan nimi
|
Vähän
palelsikin ilmoittautumista odotellessa. Samalla oli aikaa seurata radan
valmistumista.Todettiin, että VAS:lla on todella hyvän näköinen
ulkoharjoittelurata. (ja mikä tärkeintä heillä on
todella siisti hyyskä radan vieressä :-)
|
Koska
Frida ei ole ennen osallistunut virallisiin kisoihin oli tuomari Anders
Virtasen vahvistettava kokoluokka, samalla tarkastettiin siru.
|
 |
 |
 |
Kisat
oli jaettu kahteen osaan. Ensin kilpailtiin ohjaajan ikäluokittain
kaikissa koirien kokoluokissa.
|
Rataan
tutustumassa oli siten kaikki saman kokoluokan samaa rataa suorittavat.
Eli tässä tutustuvat kaikki Maxi 1 koiria ohjaavat iästä
riippumatta.
|
Rata
tuntui keskivaikealta. Keinua ei ollut lainkaan ja aikaa tutustumiseen
annettiin riittävästi.
|
 |
 |
 |
Seurakaveri
Aino-Maria Ilmanen ja Juulia (eli Nackelsbyyn Fiina) starttasivat ensimmäisinä
ja tekivät hyvän ratasuorituksen
|
Rata
oli hiukan liukas sateiden jälkeen ja Aino meinasi kaatua tiukassa
mutkassa. He kuitenkin selvittivät sen upeasti ja eikä ratavirheitä
tullut lainkaan.
|
Kisoihin
osallistui myös kolmas tolleri: Kirsi Sipilän ohjaama Pepi
eli Juno-Juhekin Åketree
|
 |
 |
 |
Myös
Laura ja Frida aloittivat kisan hyvin vaikka joutuivatkin odottomaan
kaikkien muiden Maxi1 koirien suorituksen, koska Frida juoksuisena saatiin
ottaa auton takapäästä vasta viimeiseksi.
|
Yksi
ratavirhe tuli muurin keskimmäisten palikan pudottamisesta. Vauhtia
heillä oli sen sijaan riittämiin ihanneaika 55 sekuntia tuli
alitetuksi 6.11 sekuntilla.
|
Alkuerässä
Laura ja Frida sijoittuivat neljänneksi. Sen jälkeen alkoi
piinallisen pitkäodotus finaalia varten, limsaa ja makkaraa kului
ja Kennelliiton kojusta käytiin hakemassa esitteitä ja namia.
Aurinkokin alkoi vähitellen paistaa.
|
 |
 |
 |
Vihdoin
noin kahden aikaan päästiin aloittamaan finaali. Finaalirata
oli kaikille sama. Eli esim. kaikki Maxi koirat suorittivat saman radan
ohjaan iästä tai koiran kilpailuluoksta huolimatta.
|
Ja
arvatkaapa ihan huviksenne, mikä koira suoritti oman osuutensa
kaikista viimeisenä (ja kuka siis sai samalla jännittää
pisimpään)
|
Aino-Maria
ja Juulia pääsivät Maxeista ensimmäisenä radalle
ja tekivät hienosti puhtaan nollaradan!
|
 |
 |
 |
Tässä
he ovat menossa jo loppusuoralla.
|
Meidän
suoritus sitten... siitä nyt ei ole paljon hauskaa kerrottavaa.
|
Hylky
tuli kepeistä. En huomannut, että Frida oikaisi yhden kepin
ja sinä se sitten oli :-(
|
 |
 |
 |
Aino
ja Jusku olivat hienosti 10-13 vuotiaisen sarjan SM-kakkosia. Hyvä
Aino ja hyvä ATT!
|
Voittaja
oli Maija Mörkömaa ja lapinporokoira Nette
|
Myös
14-17 vuotiaiden Maxi voittajissa oli tuttuja: ATT:sta Essi Saarela
ja kerrynterrieri Reetta sekä meidän lenkkikaveri Brando-kultsu
ja Henriikka Lehtomaa TSAU:sta.
|